sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Vappu tuli ja meni. Eipä se oikein meidän elämässä sen kummemmin näkynyt. Lapset sai vappupallot ja oli yksi ylimääräinen vapaapäivä....niin, ja on ulkoiltu ja grillailtu kyllä paljon.

Täytyy kyllä pitkästä aikaa sanoa että on ollut ihanat 3 päivää oman perheen parissa. Kummasti se kevätaurinkokin tosiaan mieltä piristää ja parantaa omaa oloa. Ja muutamat pienet asiat on saanut mut iloiseksi siitä että muutettiin vuosi sitten, vaikka vielä kuukausi sitten tuntu siltä että oli virhe muuttaa entisestä paikasta tänne. Välimatka ei mikään iso ole mutta nyt olen iloinen siitä että sitä on edes vähän.

Kuvittelin että olis paljon mukavampaa asua siellä edelleen, oli niin mukavat naapurit joiden kanssa edelleen tekemisissä. Mutta joo, paljastu niistäkin nyt sellasia puolia että ehkä parempi että asutaan täällä. Mukavia ihmisiä, ei siinä mitään. Mutta elämäntavat kuitenkin hieman erilaiset....äh, vaikea selittää.

No, reilu viikko sitten lähdin näille kuskiks seksimessuille, kyllä, aivan oikein. Oli ihan extempore-juttu....ikinä en ole käynyt ja ajattelin että on ehkä näkemisen arvonen juttu. No eipä ollut. Koko sielläolo aika oli vastenmielistä, tuntu että oon aivan väärässä paikassa. Ja kaiken lisäks tuntu siltä että kaikki muutkin huomas sen. No koettu on eikä tartte toiste kokea. Mutta huomasin vaan sielläkin muutamia eroavaisuuksia itsessäni ja näissä kavereissa....ovat kuitenkin myös perheellisiä ja mua vanhempiakin ihmisiä, mutta tuntu että ite on se fiksuin ja aikuinen niistä. Ehkäpä mä olen sitten nipo, sulkeutunut ja tynnyrissä kasvanut kiltti tyttö...mutta siinähän olen, itse olen ainakin tyytyväinen.

Mutta joo, lähinnä tulee itelle paha mieli jostain elämäntavoista mitkä ei mun maailmassani oikein ole oikein jos perheeseen kuuluu lapsia. Mutta jokainen tavallaan, ja niin kauan kun lapset ei asioista kärsi niin mikäs minä olen mitään sanomaan. Täytyy vaan pitää aina välillä vähän välimatkaa...

Ei kommentteja: