Sairastelua

Iski sitten kevätflunssa tännekin. Koko talvi on mennyt enemmän ja vähemmän nenä tukossa, ja nyt sitten tuli se mitä on odotettukin...eli sairastuin kunnolla ja näinpä ehkä pääsen vihdoin eroon tästä ainaisesti flunssasta. Eipä tää sairastaminen mitään herkkua ole, mutta jos nyt menis ohi kun kerran kunnolla kärsitään.

Huonoon saumaan tietenkin töiden kannalta mut minkäs sille voi. Kun vaan osais täällä kotonakin levätä, ottaa rauhassa ja makoilla sängyssä. No, päälle on onneksi viikonloppu vielä, vähän lisää aikaa parantua.

Ystäville syntyi eilen toinen poika. Olen onnellinen heidän puolestaan ja hieno asiahan tuo on. Tähän tietenkin tulee se mutta....itsehän sain keskenmenon alkusyksystä, la olisi siis ollut näillä main. Muistuttaa vaan niin ikävästi että mäkin saattaisin nyt nauttia vauvantuoksuista, imetyksestä ja pienestä nyytistä, jos asiat olisivat menneet toisin. Sitten taas tuntuu pahalta että toisen onni saa mut ajattelemaan näin, eihän heidän lapsensa ole multa pois. Mä yritän kovasti olla ajattelematta, käyttää järkeä ja unohtaa asian, mikä nyt vaan tuntuu tällä hetkellä mahdottomalta. Tuntuu tyhmältä surra jotain mitä ei kunnolla vielä edes ollut, jotain mitä en kuitenkaan voi saada takaisin, ihan sama mitä tekisin.

Yritän ajatella että vielä mekin toivottavasti saadaan kokea se onni että perhe kasvaa. Ei ehkä nyt, kun on muutenkin huojuvaa tämä meno. Mutta ehkä joskus, toivottavasti. Mä vaan niin kaipaan sitä hetkeä kun saa oman vastasyntyneen syliinsä, sitä rakkauden määrää minkä se saa aikaan pelkällä olemassaolollaan. Ehkä mekin vielä joskus.