Pakkomielle ennemminkin. Miten joku asia voi vallata mielen näin pahasti? Miten joku asia voi sekoittaa mun ajatukset näin pahasti? Miten ihmeessä tälläisessä parisuhdekriisitilanteessamikälie, mä voin edes harkita kolmatta lasta?
Koska mä haluan. Koska jos jotain, niin ison perheen mä olen aina halunnut. Jos jotain, niin äidiksi mä olen aina halunnut, siitä ei oo ollut epäilystäkään. Kovasti mä yritän järjen kanssa laittaa vastaan. Erittäin kovasti. Mä yritän selittää itselleni syitä siihen miksi ei juuri nyt, miksi nyt ei sovi kuvioihin kolmas ihme. Ja ne syyt on hyviä. Mutta silti, ketä mä yritän huijata...itseni lisäks?
Ei mene päivääkään etten mä kaipaa sitä kasvavaa ihmisenalkua sisääni, niitä hentoja potkuja ja nopeita sykkeitä. Ei mene päivääkään etten miettis mitä jos...mä toivon että joskus olis päivä jolloin mä voisin olla ajattelematta asiaa. Mutta kun mä tiedän että meidän perhe ei ole tässä, se odottaa vielä osiaan...ja niin kovasti haluisin saada koko perheen kasaan hetipiannyt.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti