Päivien viemää

Niin ne päivät vaan vie, tääkin viikko alkaa jo mennä loppupuolella, ainakin töiden osalta.
Tuntuu ettei kerkeä mitään tekemään, ja jos kerkeää niin ei tietenkään jaksa. Sehän nyt uutta olisikin jos mä jotain jaksaisin vielä työpäivän päätteeks.

Hääpäiväkin oli sitten. No, oli joo. Eipä siinä mitään kummallista, 2 vuotta oltu sitten naimissa, hienoa..ainakin tää päivä nähtiin. Tuntuu omituiselta ajatella että sitten kun ollaan 20v oltu naimissa, jospa nyt ensin selvittäisiin edes sinne kolmeen vuoteen.

Väsymys on taas ottanut vallan, syynä varmastikin huonosti nukkuvat lapset. Hyvin nukkuvat vieressä, mut nuku siinä sitten ite...eli en nuku, tilaa kun on juuri ja juuri sen verran että kyljelleen mahtuu. Väsymystä tuskin helpottaa edes se että viikonlopun olen yksin lasten kanssa, tai parantaahan se miehen väsymystä.

Muuten tuntuu kaikki menevän taas "normaalisti", aika tasapaksusti. Kovasti olen yrittänyt taas saada itteni liikkeelle, näkemään kavereita. Mut minkäs teet jos niitä ei huvita nähdä. Yhdelle soitin ja masens niin että antaa olla...kaipa mä näinkin pärjään. Onhan mulla lapseni, hengailen sitten niiden kanssa.

Olenkohan mä itse eristänyt itseni kavereista, vai tapahtuuko aina näin kun ollaan niin eri elämäntilanteissa? Tosin, eipä mulle kukaan kamalasti oo yrittänyt soitella joten kaipa näin vaan sitten tapahtuu näissä tilanteissa. Ei tosin miehelle, kyllä se kavereitansa näkee ja ne käy jopa meillä. Ehkä mun kaverit sit vaan oli kavereita, ei tosiystäviä.